Tosissaan, mutta ei liian vakavasti

 
BusinessMakerin Businesstreffeillä vuonna 2019 kävi n.1500 yrittäjää. Tapahtumia järjestettiin useita kymmeniä useilla eri paikkakunnilla Suomessa. Voimme nöyrin ja kiitollisin mielin todeta, että vuosi 2019 oli meille hyvä.
 
 

Me BusinessMakerilla pidämme arvossa Rohkeutta, Rehellisyyttä ja Aitoutta. Ajattelemme, että näiden arvojen mukaan toimien saa pitää puhtaan omantunnon ja hyvän mielen. Että niin hyvä liiketoiminta kuin hyvä elämäkin koostuu muun muassa näistä arvoista. Näiden lisäksi arvostamme rentoutta ja leppoista fiilistä. Asiat on aina syytä ottaa tosissaan, mutta ei ikinä liian vakavasti.

Mielestäni yrittämisessä ja elämässä tarvitaan huumoria ja rentoutta. Isojakin asioita on miellyttävämpi ja joskus helpompikin kohdata kun niihin pyrkii suhtautumaan rennosti unohtaen kuitenkaan kunnioitusta ja asiaan kuuluvaa arvostusta.

Esimerkiksi jännittämiseen auttaa rento asenne. Jos vaikka treffeille tullessa jännittää, voi ajatella elämää kokonaisuutena, isona kuvana. Silloin yksi erillinen tilanne saakin pienemmän mittasuhteen ja jännitys hälvenee.

Ottakaamme uusi vuosi vastaan rennolla otteella. Olkoot se meille kaikille suotuisa ja hyvä.

Rentouttavaa vuoden vaihdetta! 🙂

 

Anneli Komi / BusinessMaker