Tein juuri kaupat! -Vantaan Yrittäjien yritystreffeillä kuultua

Eilen vietimme naistenpäivää hotelli Clarionissa vantaalaisten yrittäjien kanssa.

Vantaan Yrittäjät Ry järjesti Yritystreffit yhdessä yhteistyökumppaneidensa Fennian ja hotelli Clarionin kanssa. Paikalle kutsuttiin vantaalaisia yrittäjiä ja niitähän tuli! Ennen tilaisuutta ilmoittautuneita oli toista sataa. Muutama joutui luovuttamaan flunssalle tai muulle nyt jylläävälle pöpölle, mutta silti tilaisuudessa henkilöitä oli reilusti yli 100!!

Hotelli Clarion oli todella upea paikka pitää treffejä. Henkilökunta oli varautunut treffeihin siten, että järjesti useita esittelykierroksia hotellissa aina, kun halukkaita ilmeni. Jos siis yrittäjällä oli aikataulussaan 15 minuutin paussi- hän pääsi tutustumaan ylellisiin sviitteihin ja kokoustiloihin sekä pääsi ihastelemaan maisemia yläkerroksista.

Treffejä yritykset olivat sopineet illalle 265 kpl:tta! Treffipöytiä tarvittiin 25 ja kunkin treffin pituus oli 15min. Säpinää ja puheensorinaa riitti! Iso auditoriotila valaistiin Yrittäjäjärjestölle asiaan kuuluvalla sinisellä valaistuksella. Tietenkin.

Järjestäjien oli helppo hymyillä kun kaikki sujui odotusten mukaisesti eli hyvin ja sujuvasti. Yrittäjät olivat tyytyväisiä ja kaikki saivat paljon potentiaalisia yhteistyökumppaneita ja asiakkaita.

Kuvassa vasemmalla BusinessMakerin omistaja Anneli Komi sekä Vantaan Yrittäjien toimitusjohtaja Esa Mänttäri.

Illan kruunasi erään yrittäjän iloinen hymy ja onnellinen ilmoitus: ”Tein juuri kaupat tuolla treffipöydässä!”

Olitko Sinä näillä treffeillä? Miten ilta mielestäsi sujui? Teitkö sinäkin kaupat? Tai sovitko treffikumppanisi kanssa jatkosta? Kommentoi tätä kirjoitusta ja kerro meille miten iltasi sujui!

Jos tämä treffikonsepti kiinnostaa, niin seuraa meitä somessa facebookissa ja linkedinnissä niin näet käynnissä olevia, sekä tulevia tapahtumiamme.

Treffiterkuin,
Anneli Komi
9.3.2018