"Kaikki osaajat, joita tapasimme olivat potentiaalisia!"- Yrittäjä rekrytreffeiltä

Huikea Tapahtumatuotanto Oy on tamperelainen tapahtumia järjestävä yritys. Yrittäjä ja yrityksen CEO Anniina Raatikka osallistui helmikuussa Ensimetri:n ideoimaan ja tuottamaan BisnesDeittiin, koska halusi varautua tuleviin rekrytarpeisiin ja tavata helposti, vaivattomasti sekä tehokkaasti useita potentiaalisia osaajia samaan aikaan.

”BisnesDeitti on todella hyvä konsepti tavoittaa useita potenttiaalisia hakijoita avoinna olevaa virkaan. Nettipalvelu toimi oikein hyvin ja operointi oli helppoa. Kerroin nettipalvelussa yrityksestämme ja siitä minkälaista henkilöä olisimme hakemassa mukaan tiimiin.” Anniina kertoo.

Hän sopi 5 treffit etukäteen, sekä haastatteli paikan päällä lukuisia työnhakijoita. Kaikki treffipyynnöt tulivat osaajilta hänelle päin. ” Kyseiset treffit sovittiin kaikki hakijoiden puolesta. Olisin voinut myös itse olla aktiivisempi ja etsiä palvelusta sopivia työnhakijoita. Ensi kerralla sitten.”

 

Tapaamiinsa hakijoihin Anniina oli tyytyväinen ja tapasi muutaman hakijan uudestaankin: ”Osaajat olivat kaikki todella potentiaalisia. Tapasimme muutaman hakijan uudestaan, mutta emme päätyneet tälläkertaa rekryämään heistä ketään.”

Kun yrityksen tilanne taas on sellainen, että uusia osaajia kaivataan lisää, Anniina on valmis osallistumaan uudestaan rekrytreffeille. ”

Osallistumme uudestaan, kun tarve rekrytoida lisää työntekijöitä ilmenee.”

Huikea Tapahtumatuotanto Oy järjestää tapahtumia laidasta laitaan niin yrityksille kuin yksityisillekin. Katso heidän palveluista lisää täältä: http://huikea.net/

 

Seuraavat rekrytreffit ovat Tampereen Technopoliksen tiloissa 23.5.2018 klo 14.30 alkaen. Ilmoittautuminen niihin on käynnissä parhaillaan täällä: https://businessmaker.fi/bisnesdeitti/

Lisää konseptista ja tulevia treffejä näet täältä: www.business-maker.fi

Tervetuloa treffeille!

 

Anneli Komi