Miten BusinessMaker syntyi?

BusinessMaker verkkotyökalu sai ensimmäisen kerran alkunsa jo vuonna 2011, kun osallistuin erääseen yritystreffitapahtumaan isoilla kansainvälisillä messuilla.

Olin hankkimassa asiakkaita eräälle logistiikka-alan yritykselle. Sain buukattua treffeille useita tapaamisia, joista suurin osa jatkui neuvotteluihin asti.

Tykästyin konseptiin niin, että kysyin järjestäjältä josko tämä järjestäisi tapahtumia kanssani hieman pienempimuotoisesti. Tarjottaisi treffien järjestämistä myös yksinyrittäjille ja pk-yrityksille.

Järjestäjä oli sidottu kansainvälisiin messuihin EU-rahoituksen takia, eikä voinut edetä suunnitelmassa kanssani.

Eräs unelmistani on aina ollut yritysten auttaminen verkostoitumisessa. Ajattelin, kuinka mahtava konsepti on, ja kuinka paljon ihan kaikki yritykset saisivat tästä irti!

Valvoin muutaman yön ja pyörittelin ajatusta päässäni kuinka voisin itse tarjota samanlaisella mallilla treffien järjestämistä pienemmille yrityksille. Sain ajatuksen, että mitä jos ohjelman koodaisi itse! Lopulta soitin koodari- ystävälleni Alille. Tiesin, että entisenä Nokian koodarina ja uutena yrittäjänä hän saattaisi innostuakin ajatuksesta. En yhtään tiennyt, voiko ohjelman koodata ja jos voi, millainen työ siinä on.

Riemukseni Ali näki ideassa suuren potentiaalin ja päätti lähteä kokeilemaan koodaamista. Hän sanoi, että asia selvinnee kun ryhtyy työhön. Ohjelman algoritmi osoittautui monimutkaiseksi. Ali painiskeli muutamien koodien kanssa ja soitteli minulle välillä, että tämä on kyllä upein haaste jonka hän on vähään aikaan saanut. Hän sai apua Floridan yliopistossa virkaa toimittavalta matematiikan lehtorilta ja lopulta ensimmäinen versio BusinessMaker-ohjelmasta oli valmis.

Palvelua lähdettiin toden teolla kehittämään eteenpäin vasta vuonna 2017. Tarkoituksenamme on tarjota kokonaisvaltainen match -making palvelu, jossa emme tarjoa pelkästään sovellusta asiakkaidemme käyttöön, vaan tuotamme koko tapahtuman suunnitteluavusta raportin analysointiin asti. Palvelu on ollut menestys, koska kuulostelemme tarkoin asiakkaidemme tarpeita. Palveluamme käyttävät yrittäjät ovat olleet erittäin tyytyväisiä tehokkaaseen tapaan hoitaa verkostoituminen sekä kokonaisvaltaiseen laadukkaaseen palveluun. Treffeillä tavataan uusia asiakkaita, uusia liikekumppaneita ja sovitaan yhteistyöstä.

Pienen henkilökuntamme ansiosta olemme pystyneet toteuttamaan asiakkaiden jokaisen muutostoiveen. Palvelukonseptia on rakennettu käyttäjien kanssa yhdessä. Vuoden 2017 jälkeen olemme toteuttaneet kymmenittäin match-making tapahtumia ympäri Suomen.

Pieni pala unelmaani on toteutunut! Autamme yrittäjiä verkostoitumaan ja edistämme siten businesta yrittäjien välillä. BusinessMaker on nimensä veroinen. Se on useita kertoja saattanut yhteen ostajia ja myyjiä ollen alkusysäys suurten sopimusten äärelle.

Treffiterkuin,

Anneli Komi

BusinessMaker Solutions Oy

#tarinamme